Kasvukeskus

Merkittävä kaupallinen kasvukeskus

Lappeenranta on Kaakkois-Suomen ylivoimaisesti merkittävin kaupallinen keskus. Matkailuelinkeino on kehittynyt Lappeenrannassa voimakkaasti viime vuosien aikana. Tähän ovat vaikuttaneet kansainvälisten yhteyksien parantuminen, tehokas ja pitkäjänteinen markkinointityö sekä vetovoimaiset matkailukohteet. Vuonna 2015 Lappeenrannassa vieraili yli 2 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Majoituspalvelut, kaupat, ravintolat, kylpylät ja muut viihdekeskukset ovat olleet mittavien investointien kohteena ja usean ennusteen mukaan kysyntä palveluille tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

Vuoden 2015 keväällä avattiin ensimmäinen osa uuden kauppakeskus IsoKristiinan laajennuksesta. IsoKristiinan vuokrattava pinta-ala nousi 19 800 m2:sta (tästä 14 100 m2 liikepinta-alaa) 34 000 m2:een. Kauppakeskuksen erikoisuutena on Finnkinon elokuvateatteri ja Lappeenrannan kaupunginteatteri samassa tilassa. Uudistus on huomioitu ja palkittu huhtikuussa 2016 vuoden kauppakeskustekona.